Kun Suomessa riittää metsää ja sen sorttista maastoajoa, niin Norjassa on vuoria. Ennen tiet kiipeilivät vuoren rinnettä kiemurrellen ylös ja toisella puolen taas alas, niin vieläkin, on vain tullut uusi lisämahdollisuus. Nyt tavallisesti pääsee myös tasaista tunnelia myöten vuoren läpi, Norjan pisin tunneli on samalla myös maailman pisin maantietunneli ':roll: n. 24-kilometriä !!!!!!. Pari kilometrtiä pitkää tunnelia ei sen kummemmin edes noteeraa, kilometrin mittaisia on yhtenään.
Jeepille hauskuus on siinä, ne ”tarpeettomiksi” muuttuneet vanhat tiet javascript:emoticon:Dovat luonnollisesti paikallaan vieläkin. Ne ovat edelleen yleisessä käytössä joskin niistä pidetään huolta hyvin vaihtelevasti, on mahdollista ettei läpi pääsekkään, koska riittävän iso kivivyöry on tukkinut tai vienyt tiestä pätkän mennessään.
Maantiekartassa joitain ei edes ole tai ne on merkitty hevos/kärryteiksi jopa poluiksi. Joka tapauksessa niitä saa ihan laillisesti käyttää, 80 % näistä teistä kyllä pystyy ajamaan millä tahansa autolla. Kunhan vaan kytkin ja renkaat kestävät.
Aikaisemmin kokeiltiin ihan pikkuisen ford conectilla ja kokeilukin jäi lyhyeksi. Kytkin haisi jo paikallisesti pikku nyppylässä, oikein näkyvä käry tuli auton alta. Myöskään kukaan ei pysty ajamaan niin varovasti ettei rengas puhkeaisi useinkin, riski siihen ainakin on melkein 100 %, tarkoitan niitä enemmistö kesärenkaita jotka ovat melkein poikkeuksetta jokaisessa vastaan tulevassa autossa.
Ihan oma juttunsa ovat ne 20 -40 vuotta käyttämättä olleet entiset tiet joita aikanaan käytettiin, rakennettaessa TV-mastoa-tekoallasta tai patoa ylös vuorille JOPA kahteen kilometriin merenpinnan yläpuolelle. Jostain se sellainen tie lähtee -ja siellä maastossa se jotenkin on, kun tarkasti katsoo. Kukaan ei enään muista, minne se lopulta menee. Tälläisellä tiellä Jeeppi on elementissään, täytyy kyllä todeta että nuo Jeepin tavalliset renkaat mietitytää ( kyljessä lukee isolla Goodyear wrangler 255 / 75 / 17 ). Tällä tiellä, ei ne oikeesti riitä, täytyy olla liian varovainen. Käy liikaa hermoon koska täytyy pysähtyä ( liian heppoisten renkaitten vuoksi ), käydä kävellen katsomassa missä ne terävimmät kivet on, osatakseen väistää ne.
Jeepissä ei kytkin heikkouskaan vaivaa, 400 nytonia 2000 r/min automaatti vaihdelaatikko kiinteällä ykkösellä tai korkeintaan kakkosella kävelyvauhtia ylös, ei moottori valita. Varmasti vetää melkein tyhjäkäynnillä sellaisen mäen ylös jota ei saisi euroopassa nykyään edes rakentaa.
Mäen jyrkkyydestä saa käsityksen kun kertoo, kerrankin sydän pompotti pirusti... ihan puhtaalla asfaltilla takapyörät suti tyhjää. 4-veto päälläkin -ja silti melkein... ei ollut kaltevuus liikennemerkkiä. Mutta oli varmasti paljon jyrkempi kuin vertailukohtana toimiva mäki jonka kaltevuus virallisen liikennemerkin varoituksen mukaan oli 15 %.
Tietenkään näillä ”teillä” ei varmasti jeepin (nyt vieläpä korotettu sellainen) maavara, ole haitaksi, ei tarvitse väistää joka ikistä melkein pään kokoista kiveä. (Joo joo ollaan tietoisia, maavara on paljon vähemmän akseleiden kohdalla. Tekemällä oppii

Todella mielenkiintoista kiipeillä sellaista tietä myöten, jopa yli 30 kilometrin matka -ja löytää mieletön patomuuri keskellä ei mitään, 1900 metriä merenpinnasta. Heinäkuun lopussakin on siellä täällä mahdottoman suuria lumikinoksia, pato/tekoaltaasta yli puolet vielä jäässä. Käydä ” uimassa ” kun ilmassa on lämmintä keskipäivällä 25 astetta, aamulla kun kömpii teltasta ulos on lätäköt jäässä ja ympäröivä maailma on valkoinen. Takaisin makuupussiin lukemaan kintaat kädessä kirjaa, ja niin parissa tunnissa auringon noustua korkeammalle tuli taas kesä. Elämässä on varmasti paljon erilaista mielettömän hienoa tekemistä jokaiselle jotakin, edellä kuvattu on varmasti yksi niistä, ainakin meille.
Siitä se innostus lähti ....