ZJ kaukosäädin ja paristot

Tänne asiaa ja kysymyksiä Jeepin sähköistä....
Sikli
Viestit: 183
Liittynyt: 17.01.2013. 20:58
Paikkakunta: Joensuu

ZJ kaukosäädin ja paristot

Viesti Kirjoittaja Sikli » 02.09.2014. 20:08

Kerrotaan tässä yksi kokemus, ellei muuten niin siksi ettei käy samalla tavalla kuin minulle kävi eilen.

Eilen siis normaalisti töihin ja välillä piti käydä kaupungilla asioilla. Pysäköintipaikalla takaisin tullessa ihmettelin kun keskuslukitus kuulosti kovin vaisulta, hyppäsin autoon ja käynnistys ihan normaalisti. Työpaikalla kuitenkin kävi mielessä että kokeilenpa varmuuden vuoksi toimiiko kaukosäädin. Lukitus kuulosti taas olemattomalta, avain virtalukkoon, käynnistys ja samantien sammui. Arvasin että paristot olivat loppuneet eikä se siitä muuksi muuttuisi, silti piti kokeilla vielä pari kertaa. Onneksi sain kyydin työkaverilta lähimmälle huoltoasemalle mistä löytyi sopivat paristot, uudet tilalle ja kaikki taas toimi kuten pitääkin.

Tässä kävi nyt ihan onnekkaasti, edellisenä päivänä oli sunnuntai ja olin kaukana korvessa kalareissulla, luonnollisesti älypuhelimen akkukin oli ihan lopussa. Sieltä olisi ollut suhteellisen mahdotonta saada paristoja, saati sopivia iltamyöhällä. Korvessa on mukavaa olla yötä mutta pakkoyöpyminen on eri asia. Yleensä nuo paristot ovat varoitelleet mutta vielä muutama päivä aiemmin kaukosäädin avasi ovet noin 20 metrin päästä. Nyt siis paristot kuoli kertaheitolla, tätä ei kyllä ole aiemmin sattunut. Joten tarkistakaapa niitä kaukosäädinten paristoja, tai ainakin varasellaiset hanskalokeroon. :wink:
ZJ 4.0 -96

Avatar
rane58
Viestit: 1261
Liittynyt: 24.08.2011. 23:37
Paikkakunta: Espoo

Nollautuuko kake?

Viesti Kirjoittaja rane58 » 03.09.2014. 0:29

Eihän sitä kakea tarvinnut koodata uudestaan patterien vaihdon jälkeen :?:
-Kun ei enää muista, ei pysy omassa päässä tiedot.... :oops:
Kun älyttömät käskee haluttomat tekemään mahdottomat, syntyy projekti.
Kuva
Jeep Grand Cherokee 4L vm-95
Oldsmobile 98 Luxury Sedan 425cid vm-66
Honda CB 750 F2 Seven Fifty vm-98
Myydään https://forums.offipalsta.com/album.php?albumid=8912

siffo
Viestit: 171
Liittynyt: 14.09.2009. 11:03
Paikkakunta: Sipoo

Viesti Kirjoittaja siffo » 03.09.2014. 9:55

Ei tarvitse mitään koodata patterien vaihdon jälkeen. Mulle kävi vähän samalla tavalla viimevuona Virossa metsästysreissulla. Onneksi sain ajoneston pois päältä vielä pari kertaa avaamalla avaimen ja vaihtamalla patterien paikkaa keskenään :) Vähän kyllä kuumotti että onko koko avain hajoamassa kun niitä on vain tuo yksi kappale, mutta patterien vaihdolla siitä selvittiin. Ja nyt on varapatterit hanskalokerossa :)

Sikli
Viestit: 183
Liittynyt: 17.01.2013. 20:58
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Sikli » 03.09.2014. 13:15

Siffo tuossa jo totesikin ettei sitä koodausta tarvitse. Sehän se vielä puuttuisi. Etenkin kun itselläkin on vaan yksi kaukosäädin.. :roll:
ZJ 4.0 -96

Urkki
Viestit: 113
Liittynyt: 01.05.2008. 20:21
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Urkki » 15.09.2014. 0:10

Jos paristot ovat poissa tai kuolleita riittävän kauan, koodaus kyllä häviää ja pitää uudistaa. Ohjekirjan mukaan onnistuu. Tämä on sikäli varmahkoa tekniikkaa, että auto opettaa ajonestolaitteen itseensä sopivaksi. Pitää kylläkin olla yksi toimiva avain, että saat auton ovet auki ja ajoneston pois päältä. Sitten voit opettaa muita avaimia.

Urkki

Avatar
rane58
Viestit: 1261
Liittynyt: 24.08.2011. 23:37
Paikkakunta: Espoo

Kuka niitä ohjekirjoja lukee....

Viesti Kirjoittaja rane58 » 15.09.2014. 0:21

Urkki kirjoitti:Jos paristot ovat poissa tai kuolleita riittävän kauan, koodaus kyllä häviää ja pitää uudistaa. Ohjekirjan mukaan onnistuu. Tämä on sikäli varmahkoa tekniikkaa, että auto opettaa ajonestolaitteen itseensä sopivaksi. Pitää kylläkin olla yksi toimiva avain, että saat auton ovet auki ja ajoneston pois päältä. Sitten voit opettaa muita avaimia.

Urkki
-ZJ:n Manuaalissa on tosiaan ohje. :wink:
Kun älyttömät käskee haluttomat tekemään mahdottomat, syntyy projekti.
Kuva
Jeep Grand Cherokee 4L vm-95
Oldsmobile 98 Luxury Sedan 425cid vm-66
Honda CB 750 F2 Seven Fifty vm-98
Myydään https://forums.offipalsta.com/album.php?albumid=8912

siffo
Viestit: 171
Liittynyt: 14.09.2009. 11:03
Paikkakunta: Sipoo

Viesti Kirjoittaja siffo » 15.09.2014. 9:35

Urkki kirjoitti:Jos paristot ovat poissa tai kuolleita riittävän kauan, koodaus kyllä häviää ja pitää uudistaa. Ohjekirjan mukaan onnistuu. Tämä on sikäli varmahkoa tekniikkaa, että auto opettaa ajonestolaitteen itseensä sopivaksi. Pitää kylläkin olla yksi toimiva avain, että saat auton ovet auki ja ajoneston pois päältä. Sitten voit opettaa muita avaimia.
Ai niin joo, 93-95 ZJ:ssä taitaa olla infrapunalla toimiva tuo kaukosäädin ja niitä taitaa pystyä itse koodaamaan. Sitten taas 96-98 on radio avain ja niitä ei pystykään itse koodaamaan. Epäilen että tämä radio avaimen paritus ei kyllä mihinkään hukukaan vaikka patterit olisi kuinka kauan poissa, tosin kokemusta tästä ei ole :)

Sikli
Viestit: 183
Liittynyt: 17.01.2013. 20:58
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Sikli » 16.09.2014. 20:14

En osaa sanoa kuinka kauan tuo 96 ZJ:n kaukosäädin oli ilman minkäänlaista virtaa, ehkä muutaman tunnin. Ei siihen muuta tarvittu kuin uudet paristot ja se oli siinä.
ZJ 4.0 -96

Avatar
rane58
Viestit: 1261
Liittynyt: 24.08.2011. 23:37
Paikkakunta: Espoo

Mistä halvemmalla?

Viesti Kirjoittaja rane58 » 17.09.2014. 21:53

Kertokaas mistä saa kaikkein halvimmillaan sen kaken? :wink:
-Naapuri osti eilen ZJ:n ja Jeepin mukana oli vaan yksi kake.
Siis mallia tämä:
Kuva

Itse aikoinaan ostin Espoon Autokeskukselta ja maksoi maltaita.... :?

Ps. Täytyykin alkaa puuhaamaan kerhoon uutta jäsentä tästä naapuri-Markosta....! :mrgreen:
Kun älyttömät käskee haluttomat tekemään mahdottomat, syntyy projekti.
Kuva
Jeep Grand Cherokee 4L vm-95
Oldsmobile 98 Luxury Sedan 425cid vm-66
Honda CB 750 F2 Seven Fifty vm-98
Myydään https://forums.offipalsta.com/album.php?albumid=8912

rane
Viestit: 106
Liittynyt: 17.01.2009. 9:12
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja rane » 20.09.2014. 8:46

Itse ostin vastaavan tilalle tuolta:
http://www.keylessride.com/order/choose ... d+Cherokee
Subaru Outback 2,5 AT -01
ex WJ 4.0 Laredo -00 Quadra Drive + some extra
ex ZJ 4.0 -93 LTD still going strong?

Kirjoita vastaus